keskiviikko 15. joulukuuta 2010

ASUS Eee Reader DR900


Asusuksen Eee Reader DR900, 9-tuumaisella näytöllä varustettu lukulaite, on tulossa markkinoille piakkoin.

Asus lupailee että uusi Eee Reader tulee olemaan mukavasti mukana kulkeva, huolimatta isosta näytöstä. 2GB  tallennustilan (joka on jatkettavissa SD muistikorteilla) riittää valmistajan mukaan 5 000 ekirjalle ja akun käyttöiäksi luvatan 2 viikkoa. Näyttö on kosketusnäyttö ja varsinaista fyysistä näppäimistöä laite ei tarjoa.

Saa nähdö mihin hintaluokkaan laita asettuu.

torstai 28. lokakuuta 2010

Amazonin Kindleen tulossa lainaismahdollisuus

eKirjat.org -sivusto kertoo, että Amazon on ilmoittanut sivuillaan lisäävänsä Kindleen mahdollisuuden lainata ekirjoja 14 vuorokaudeksi. Käyttäjän annettua ostamansa kirjan lainaksi toiselle käyttäjälle, ei teosta voi omassa laitteessa lukea ennen kuin teos on poistettu lainaajan laitteesta.

Valitettavasti lainaus-ominaisuus ei tule koskemaan kaikkia julkaisuja, vaan kyseisen mahdollisuuden käyttöön otto teos kohtaisesti on täysin rippuvainen julkaisijasta ja oikeuksien haltijasta.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Akateeminen Kirjakaupan avasi Latauskauppansa

Akateeminen Kirjakauppa aloitti syyskuussa e-kirjojen sekä lukulaitteiden myymisen. Hinnat vaihtelevat, mutta ovat pääosin varsin kovia, niin e-kirjojen kuin laitteidenkin osalta. Laitepuolella valikoimissa on lähinnä Bookenin ja Ecoreaderin laitteita, sekä yksi malli iRiveriltä. Kirjat ovat DRM-suojattuja.

Suuren kirjakaupan sähköisten kirjojen valikoima on hämmästyttävän pieni, mitä ilmeisimmin suurten kustantajien painostuksesta käytössä olevat suojatut formaatit rajoittavat toistaiseksi valikoimaa. Mikäli Akateemisen Latauskauppa ei kykene mitään valtavirtaa mielenkiintoisempaa valioimissaan tarjoamaan, on mielenkiintoista nähdä minkälaiseksi kilpailutilanne lähikuukausina muodostuu, kun Amazonin valikoimiin tulevat runsaahkot määrätä suomenkielistä e-kirja tarjontaa.

Valikoimaltaan ei Latauskauppa ei varsinaisesti vakuuta, mutta ehkä tulevaisuudessa valikoimakin laajenee.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Project Runeberg

Project Runeberg on Project Gutenbergista mallilla toimiva kulttuurillisesti merkittäviä pohjoismaisia kirjallisia teoksia ilmaiseksi sähköisessä muodossa julkaiseva taho. Toiminta aloitettiin pohjoismaisilla kielillä julkaistujen kirjallisten teosten parissa 1992, mutta sittemin on julkaistu myös nuotteja ja Latinankielisiä teoksia pohjoismaisilta kirjailijoilta. Project Runebergin perusti Lars Aronsson ja sen palvelimet tarjoaa Lysator, akateeminen tietokonekerho Linköping Yliopistolla (Ruotsissa).

Projekti on nimetty Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin mukaan - tämän lisäksi nimellä on kaksoismerkitys; Rune (kirje/merkki/kirjain muinaisessa riimukirjoituksessa) ja Berg (vuori), voidaan kääntää useimmilla pohjoismaisilla kielillä suurinpiirtein muotoon Kirjevuori/Kirjainvuori/Merkkivuori.

Reilun 1000 teoksen valikoima sisältää enimmäkseen ruotsinkielistä kirjallisuutta, mutta joukossa on toki muutama suomenkielinenkin julkaisu - ainakin Kalevala ja Raamattu.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

E-kirja formaatit: EPUB (Electronic publication)

EPUB on sähköisien kirjojen ja muiden julkaisujen tallennukseen käytetty tiedostomuoto, jonka on kehittänyt kehitti International Digital Publishing Forum (IDPF). EPUB on avoin tiedostomuoto, joka on tarkoitettu laitteisto- ja ohjelmistoriippumattomaksi. EPUB suunniteltiin korvaamaan ja se syrjäytti aikaisemman, Open eBook (or OEB) nimellä kulkeneen sähköisten kirjojen tiedostomuodon.
EPUB-tiedostot eivät sisällä varsinaisia ladontatietoja, vaan kaikki tekstin muotoilu ja rivitys on suunniteltu tapahtuvaksi lukuohjelmassa tai -laitteessa. Formaatin Spesifikaatio sisältää kolme osaa:
  • Open Publication Structure (OPS), jossa määritellään sisällön rakenne ja muotoilu
  • Open Packaging Format (OPF), jossa määritellään tiedoston sisäinen rakenne.
  • OEBPS Container Format (OCF), jossa määritellyssä muodossa kaikki osatiedostot yhdistetään yhdeksi .epub-tiedostoksi.

EPUB-tiedostoissa varsinainen tekstisisältö on tallennettu joko XHTML- tai DTBook-muodossa. Muotoiluohjeet on tallennettu CSS-muodossa. Kaikkia XHTML:n ja CSS:n ominaisuuksia ei tueta. Tiedoston rakennekuvaus ja metatieto tallennetaan XML-muodossa. Spesifikaatio sallii kuvien tallentamisen GIF-, PNG-, JPEG- ja SVG-muodossa. Kaikki osatiedostot tallennetaan ZIP-tiedostoksi.


Tämä artikkeli sisältää aineistoa Wikipedian artikkelista "EPUB" ja on Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported -lisenssiehtojen alainen.

lauantai 28. elokuuta 2010

Laitteet: Sony Reader Touch Edition PRS-600

Sonyn PRS-600 lukulaite on ensituntumalta mielenkiintoa herättävä. Lähestymistapa moniin muihin laitteisiin nähden on tyylikkäämpi, toisaalta näyttävyyden takia on jouduttu käyttömukavuuden suhteen tekemään uhrauksia. Painikkeiden vähentäminen edeltävään PRS-505 malliin nähden on onnistuttu hoitamaan taidoilla ja kosketusnäytön palvelee laitteessa käyttötarkoitusta hyvin.

Hyvää: PRS-600 on metallikuorineen tyylikkäämpi kuin esim. Amazonin Kindle, ja vaikkapa lentokoneessa herättänee kateutta vierustoverissa. Käyttöliittymää on järkeistetty ja on enimmäkseen helppo liikkua valikosta toiseen. Lisukkeena oleva muistikorttipaikka (SD tai Memory Stick Pro) tuo mahdollisuuden tarpeen mukaan kasvattaa kirjaston kapasitettia tuhansiin sähköisen kirjan nimikkeisiin. Lukumukavuuttaa lisää 5 eri fonttikokoa ja mahdollistaa heikkonäköisemmänkin käyttää kirjaa ilman lukulaseja. PRS-600 suostuu näyttämään useimpien ekirja -formaattien lisäksi myös WORD ja PDF -tiedostoj sekä kuvia. Äänikirjojen kuuntelu onnistuu MP3 -tiedostomuodon lisäksi myös AAC -audiotiedostoilla. Laiteesta löytyy tuki sekä Windows että Mac -ympäristöille. EPUB -yhteensopivuus tuo käyttäjien ulottuville tuhannet Google Booksissa ja Project Gutenbergissa julkaistut kirjat, sekä paikallisten kirjastojen valikoimat, joita Suomestakin viimein on alkanut löytyä.

Pahaa: Näytön pinta on edelleen turhan kiiltävä ja heijastava - kovin kirkkaassa auringon paisteessa laitetta ei riemukseen lueskele. Kontrasti kirjasinten ja taustan välillä ei ole niin hyvä kuin kilpailijoiden parhaissa malleissa. Langattoman yhteyden puuttuminen merkitsee laitteen kytkemistä tietokoneeseen johdolla kun haluaa päivittää kirjastoaan.

Yhteenveto: Vaikka kehitystä on tapahtunut paljonkin Sonyn edelliseen kosketusnäytöllä varustettuun malliin nähden, Sony Reader Touch Edition PRS-600 kärsii turhan paljon näytön heijastuksista sekä heikosta kontrastista. Lisäksi langattoman yhteyden puute verrattuna samassa hintaluokassa pyörivään Amazonin Kindleen tiputtaa Sonyn ykköshaastajan paikalta.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

E-kirjat Suomessa

Ensimmäiset suomalaisten julkisten kirjastojen tarjoamat E-kirjat lienevät olleen Helsingin kaupunginkirjastolla. Kirjakaapelin perustamisen yhteydessä vuonna 1994 sen Kaapelisolmu palvelimelta oli ladattavissa Helsingin Yliopiston ftp.funet.fi -palvelimelta kopioitu Kalevala, Tuva Korsströmin haastattelukirja Berättelsernas återkoms ja Osuuskunta Katto-Menyn tekemä sovitus Wam Katin Zagrebin päiväkirjasta. Funetissa oli tuolloin ladattavissa Kalevalan lisäksi myös Vänrikki Stoolin tarinat.

Myöhemmin on suomessa on julkaistu e-kirjoina muun muassa Creative Commons -lisenssillä alaisena levittämisen sallivat Avoin Elämä ja Lueminut -kirjat. Gummerus julkaisi marraskuussa 2008 ensimmäisen e-kirjansa, Tuomas Vimman Gourmet’n.

Myllylahti ilmoitti joulukuussa 2009 julkaisevansa tulevaisuudessa kaikki kirjansa painetun version lisäksi e-kirjoina (Julkaisujen formaatti on pdf).

Suomessa useilla kaupunginkirjastoilla ja erikoiskirjastoilla on kokoelmissaan jonkin verran e-kirjoja, joita voi joko lainata Internetin kautta omalta kirjastoalueelta tai lukea kirjastossa.

Sähköisten kirjojen lukulaitteita alkoi ilmestyä Suomen kauppojen hyllylle keväällä 2010.

Tämä artikkeli sisältää aineistoa Wikipedian artikkelista "E-Kirja" ja on Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported -lisenssiehtojen alainen.