keskiviikko 11. elokuuta 2010

E-kirjat Suomessa

Ensimmäiset suomalaisten julkisten kirjastojen tarjoamat E-kirjat lienevät olleen Helsingin kaupunginkirjastolla. Kirjakaapelin perustamisen yhteydessä vuonna 1994 sen Kaapelisolmu palvelimelta oli ladattavissa Helsingin Yliopiston ftp.funet.fi -palvelimelta kopioitu Kalevala, Tuva Korsströmin haastattelukirja Berättelsernas återkoms ja Osuuskunta Katto-Menyn tekemä sovitus Wam Katin Zagrebin päiväkirjasta. Funetissa oli tuolloin ladattavissa Kalevalan lisäksi myös Vänrikki Stoolin tarinat.

Myöhemmin on suomessa on julkaistu e-kirjoina muun muassa Creative Commons -lisenssillä alaisena levittämisen sallivat Avoin Elämä ja Lueminut -kirjat. Gummerus julkaisi marraskuussa 2008 ensimmäisen e-kirjansa, Tuomas Vimman Gourmet’n.

Myllylahti ilmoitti joulukuussa 2009 julkaisevansa tulevaisuudessa kaikki kirjansa painetun version lisäksi e-kirjoina (Julkaisujen formaatti on pdf).

Suomessa useilla kaupunginkirjastoilla ja erikoiskirjastoilla on kokoelmissaan jonkin verran e-kirjoja, joita voi joko lainata Internetin kautta omalta kirjastoalueelta tai lukea kirjastossa.

Sähköisten kirjojen lukulaitteita alkoi ilmestyä Suomen kauppojen hyllylle keväällä 2010.

Tämä artikkeli sisältää aineistoa Wikipedian artikkelista "E-Kirja" ja on Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported -lisenssiehtojen alainen.

Ei kommentteja: